|
|
Hoitaessa:
Lolita ei päästä ketä tahansa karsinaansa, mutta hoitajaansa totuttua antaa tulla karsinaan satulankin kanssa. Lolita ei hyväksy ihmisiä kamalan nopeasti, eli pari ensimmäistä hoitokertaa saattaa mennä siihen, että tutustuu Lolitaan paremmin ja voitta sen luottamuksen. Kun Lolita tuntee hoitajansa, se suorastaan ottaa avosylin vastaan. Ottaa kuolaimet suuhun hyvin, paitsi että saatta nostaa päätään aluksi. Ei pullistele satulavyön laitossa, mutta pyöriä tyttö osaa. Pesulla Lolita haluaisi, että hoitaja kastusi eikä hän. Pirtsakka tyttö nauttii rapsutuksista ja huomiosta. Ratsastaessa: Lolita menee heti aluksi ripeästi, mutta jos se päättää että mennään hissukseen niin sitten mennään hiljaa. Raippaa ei yleensä tarvita, mutta huonoina päivinä se saattaa olla varsin hyvä apuväline. Koulua Lolita menee mielellään, mutta vain vähän aikaa. Joskus Lolita kyllästyy nopeasti tekemään koulujuttuja ja saattaa ryöstämään. Kun Lolitalla on "koulu-päivä", se menisi vaikka kuinka kauan samaa rataa. Jos Lolita näkee jonkun muun hyppäävän esteitä samalla kentällä, se ei malttaisi pysyä paikoillaan. Saattaa mennä ravia paikaltaan ja kiskoa päätään. Eli tunnilla jossa on muita hevosia, kannattaa laittaa martingaalit. Maastossa Lolita on aika rauhallinen. Vaikka Lolita haikailisi jonon ensimmäiseksi, se kannattaa pitä keskellä. Viimoisena Lolita saattaa luullaa, että se jätetään yksin ja voi hätääntyä. Jonon ensimmäisenä se lähtisi oitis kiitolaukkaa ja leikkivänsä olevan villihevoslauman johtajatamma. Jos menee yksin maastossa, se luottaa hyvin ratsastajaansa. Lolita on oikea vesipeto ja sen kanssa kannattaa käydä kesällä uimassa. |
| |||||||
| Ast/synt-Varsan nimi-isän nimi-Omistaja -01.11.2008-Amaranthine Rosemary ox-AR Strong Boy ox Om.Jumitsu -00.0.0000-Classical Vesper ox-Classical Flurry Boy oxOm. Jumitsu -00.0.0000-Luz de Las Esterllas-Brakway's Rewens oxOm. Jumitsu |
| KRJ | |||
| Pvm: 03.01.2009 | Tulokset | He B | 5/29 |
| Pvm: 03.1.2009 | Tulokset | He A | 4/26 |
| Pvm: 02.01.2009 | Tulokset | He B | 6/21 |
| Pvm: 02.01.2009 | Tulokset | He A | 2/26 |
| Pvm: 29.12.2008 | Tulokset | He A | 76/185 |
| Pvm: 27.12.08 | Tulokset | He A | 34/43 |
| Pvm: 29.1.09 | kutsu | He B | 63/100 | Pvm: 28.1.09 | kutsu | He B | 38/100 | Pvm: 27.1.09 | kutsu | He B | 13/100 | Pvm: 25.1.09 | kutsu | He B | 63/100 | Pvm: 24.1.09 | kutsu | He B | 42/100 | Pvm: 00.0.09 | kutsu | 0/000 | Pvm: 00.0.09 | kutsu | 0/000 | Pvm: 24.2.09 | kutsu | He B | 0/000 | Pvm: 24.2.09 | kutsu | Va B | 0/000 | Pvm: 25.2.09 | kutsu | He B | 0/000 | Pvm: 25.2.09 | kutsu | Va B | 0/000 | Pvm: 26.2.09 | kutsu | He B | 0/000 | Pvm: 26.2.09 | kutsu | Va B | 0/000 |
| ERJ | |||
| Pvm: 30.12.08 | Tulokset | 90cm | 46/108 |
| Pvm: 30.12.08 | Tulokset | 100cm | 3/135 | Pvm: 7.1.09 | Tulokset | 60cm | 4/33 | Pvm: 7.1.09 | Tulokset | 80cm | 4/30 | Pvm: 30.12.08 | Tulokset | 100cm | 2/30 | Pvm: 30.12.08 | Tulokset | 100cm | 26/30 | Pvm: 30.12.08 | Tulokset | 100cm | 28/50 | Pvm: 30.12.08 | Tulokset | 100cm ja 120cm | 78/108 ja 114/135 |
|
Valmennuksia: Paikan nimi Lolita menee heti aluksi ripeästi, mutta jos se päättää että mennään hissukseen niin sitten mennään hiljaa. Raippaa ei yleensä tarvita, mutta huonoina päivinä se saattaa olla varsin hyvä apuväline. Koulua Lolita menee mielellään, mutta vain vähän aikaa. Joskus Lolita kyllästyy nopeasti tekemään koulujuttuja ja saattaa ryöstämään. Kun Lolitalla on "koulu-päivä", se menisi vaikka kuinka kauan samaa rataa. Jos Lolita näkee jonkun muun hyppäävän esteitä samalla kentällä, se ei malttaisi pysyä paikoillaan. Saattaa mennä ravia paikaltaan ja kiskoa päätään. Eli tunnilla jossa on muita hevosia, kannattaa laittaa martingaalit. Maastossa Lolita on aika rauhallinen. Vaikka Lolita haikailisi jonon ensimmäiseksi, se kannattaa pitä keskellä. Viimoisena Lolita saattaa luullaa, että se jätetään yksin ja voi hätääntyä. Jonon ensimmäisenä se lähtisi oitis kiitolaukkaa ja leikkivänsä olevan villihevoslauman johtajatamma. Jos menee yksin maastossa, se luottaa hyvin ratsastajaansa. Lolita on oikea vesipeto ja sen kanssa kannattaa käydä kesällä uimassa. Valmennuksen pitäjä |